Kuulokojeita: Äidin ja minun kuulolaitteet

Ihana Kirsti äitini sai 85 vuotis "lahjaksi" kuulolaitteet molempiin korviin.

Varkaudessa tilattiin aika korvalääkärille. 
Seuraavaksi hoitaja teki kuulo testejä, joissa kuulon todettiin huonontuneen
selvästi. Koe toistettiin vielä myöhemmin Varkauden sairaalan poliklinikalla, 
jossa otettiin myös valumallit äidin korvakäytävästä.
Sitten tuli aika KYS:in kuulokeskukseen ja sinne meille tuttuun paikkaan
 me tytöt sitten lähdettiin.






Kuulokeskuksessa hoitaja teki vielä kuulo testejä ja äiti sai omat laitteet, 
joihin oli tehty hienot korvakappaleet. 
Kappaleita hiottiin hieman, ettei ne puristaisi.
Hoitaja myös opasti äitiä laitteen käyttöön liittyvissä asioissa.
Äiti sai mukaan puhdistus tarvikkeita ja muoviputkea.
Kuvassa näkyvä muoviputki liitetään kojeen ja kuulokappaleen väliin
 ja se on hyvä vaihtaa noin kuukauden välein, sillä se kovettuu.

Oman korvan muotoon tehdyt korvakappaleet istuivat kun valettu!

Kaksi laitetta, jotka on säädetty kuulokeskuksessa äidin kuulokäyrän mukaan, 
takaavat myös hyvän suuntakuulon.
Äänenvoimakkuutta voi myös säätää itse, ja niin tehtiinkin toisen korvan laitteessa.

Pörrikisu on mukana huoltopuuhissa.
Mahtavaa oli, että äiti oppi heti itse vaihtamaan paristot.
Muutenkin hän on jaksanut "treenata" kuulolaitteiden käyttöä  kuuntelemalla paljon erilaisia ohjelmia tv ja radiosta, sekä käyttämällä kojeita aamusta iltaan.

Minun kuulolaitteiden käyttö alkoi paljon aiemmin. 

Tämä pienikokoinen korvakäytäväkoje oli ensimmäinen koje.
Se toimi hienosti ja oli tosi huomaamaton.
Kun kuuloni huononi kokeilin korvantauskojeita.

Tässä kuva viimeisimmästä laitteesta ennen sisäkorvaistukkeita.

Korvantauskoje sai minut kyyneliin. 
Eikä surusta, vaan ihanan pehmeän äänentoiston vuoksi. 
Aijempi laite (josta ei ole kuin muistikuva) ei enää riittänyt vahvistamaan ääniä.

Minä menetin toisen korvan kuulon jo 1988, mutta onneksi toiseen jäi kuuloa.
Olin suorittanut valokuvausalan opinnot ja töissä Helioksessa, eikä kuulo millään riittänyt asiakaspalvelutyöhön.
Työkyvyttömyyseläkkeelle läksin kamera ja aalto maljakko kainalossa.

Ensimmäiset vuodet kuulevan korvan kuulo seilasi niin, että kahvipöydässä saatoin keskustelun aikana mennä kuuroksi. Nesteenpoistolääke poisti tämän heittelyn.

 Kuulo palasi juuri oikeaan aikaan artesaani opintojen viime metreillä, 
sillä pääsin suoraan Varkauden nuorisotoimeen töihin. 
Tuntui mahtavalta ettei "puoli"kuurouteni haitannut, vaan pääsin touhuamaan tasavertaisesti muiden ohjaajien kanssa.
Nuoret suhtautuivat upeasti. Ja olihan se hauskaa, kun kuulin välillä mitä sattui ja selkäni takana oli hauska sipistä. 
Olin ollut useamman vuoden nuoriso-ohjaajana, kun kuulo sitten romahti muutamassa kuukaudessa kokonaan. 
Muutenkin olin heikossa kunnossa, koska tautini  Coganin syndrooma oli aktivoitunut.
Sain kuitenkin uuden työpaikan museon arkistossa.  
Ompelualan artesaanin ja valokuvausalan opinnot tulivat tarpeeseen.

Nykyisellään työni kokoelma-assistenttina sisältääkin laajan kirjon mukavia työtehtäviä.

Alku oli kuitenkin hankala, kun hyppäsi miltei kuurona uusiin kuvioihin ja silloisten esimiesten käytös oli alentavaa. Onneksi tilanne muuttui myöhemmin.
Tykkään tehdä töitä ja olen äidinmaidosta imenyt itseeni super annoksen positiivisuutta...
Nyt minulla on sisäkorvaistuke kuulokojeet, eivätkä ihmiset edes tajua vammaani.

KYSSIN kuulokeskus on ihana paikka ja hoito parasta niin minulle kuin äidillekin.

Hyvä on kuitenkin muistaa, että kaikkien kuulokojeiden maksimaalinen hyöty tulee vain niitä jatkuvasti käyttämällä :)