Translate

sunnuntai 18. lokakuuta 2015

Tappikangaspuilla ja muoviputkilla kudottu eli "Tappi" ja "Putki" kudontaa



Pinterest on paha sivusto! Tämmöiselle adhd aivoille ainakin :) 
Viimeisin löytöni on Peg loom kangaspuut,  joista on käytetty nimeä stig weaving eli suomeksi 
sen voisi vääntää tikku tai tappi kudonta.
Blogista "Karppaus ja perhe" löysin myös kotitekoiset tappipuut. He olivat inspiroivasti käyttäneet karstattua villanauhaa kudontaan. Mietin, että itsekin kokeilen tekniikkaa huovutuksessa.

Puiden valmistus:
Mieheni Juha porasi vaahteralautaan 6mm reikiä 6mm välein.  Vaahteraa siksi, että se on kovempaa kun mänty (ja sitä sattui löytymään kotoa :) Seuraavaksi hän sahasi 16 cm mittaisia 6mm paksuisia (mänty) tappeja, joihin porasi reijän toiseen päähän noin 1cm korkeudelle. Tikun ollessa paikallaan, reikä jää näkyviin.
Tekeillä on vielä kahdet suuremmat puut, joissa on paksummat tapit.

Tein kuvasarjan myös putkikudonnata, jossa on sama periaate kun tässä tappikudonnassa.
Tein ensimmäisellä kerralla putkilla kaulahuivin kahdessa tunnissa. Tosin on sanottava että käytin paksua lankaa :)

Eli ensin tappikudontaa!





Jokaiseen tappiin pujotetaan ja solmitaan loimilanka. Pujottaminen on helpompaa kun käyttää metallilankaa langanohjaimena.





Kudonta onkin sitten helppoa pujottelua! 
Alkuun kudelangan voi solmia löyhästi reunimmaisen tapin ympärille.





Tapin irrottamisen helpottamiseksi, siirrä kudos pois puilta tapin päiden ollessa näkyvissä. 





Väriä on helppo vaihtaa, samoin kun kangaspuilla kudottaessa. 
Kutomista voi nopeuttaa käyttämällä useampaa lankaa kerrallaan tai paksulla langalla.




Seuraavaksi tapit irroitetaan ja kudottu osuus vedetään tikuilta loimilankojen varaan.




Tapit asetetaan takaisin paikoilleen ja kudottu osuus vedetään takaisin lähemmäs tappeja.
Kudonta jatkuu taas samaan tapaan.  Lopussa loimenpäät solmitaan.




Ja sitten "putkikudontaa"




Kutoa voi vaikka mehupilleillä, mutta itse käytin muoviputkea. Loimilanka oli 7 veljestä ja kude pörröistä ja paksua sekotelankaa. 






Loimilanka pujotetaan puken läpi ja kiinnitetään teipillä.







Loimen pää solmitaan.




Kudelanka solmitaan löyhästi reunimmaiseen putkeen ja sitten vaan pujottelemaan lankaa. 




Putkelta työnnetään valmis kudos loimilankojen varaan.  
Pujottelua voi jatkaa loimen loppusolmuun saakka.




Lopuksi teipit irroitetaan putkesta ja solmitaan molempien päiden langat.




Kaulaliina päättelyä vailla valmis  :) 2h






Äidin vinkki eläinrakkaaseen kotiin: laita kerä pullonpäähän, jossa se luistaa ja pyörii hyvin pöydällä. Ennen kaikkea lankaan ei tartu kotieläinten karvoja.



Koruilua



Neulalla kudottu koru: Ihana tekniikka, jonka ohjeet löytyykin blogin sivuilta.
Uusi työ on jo tekillä :) 




Virkattuja tähtiä, joissa reunahelmiin pujotettu koruvaijeri kiinnitetty kiristyshelmillä.




Korutähtien ohje: aloitus 10ketjusilmukkaa lenkiksi, ynpärille  3s lenkkejä 10 kpl, jokaisesta lenkistä pylväs ja väliin 3s. viimeinen kerros 3s helmi 3s
jos haluaa isommat (valkoiset)  pylväskerros lisää ja väliin 4s

Korukokoa ei kannata kasvattaa, sillä koruvaijeri alkaa vääntyä.
Valkoisetkin korvakorut on tärkätty. 
( Tärkin sijasta voi käyttää hiuskiinnettä )



Erilaisia kokeiluja.



Peruspylväitä muovisen pullonkorkin renkaaseen pellavalangasta. 
Helmet kiinnitetty jälkikäteen.


Neulevaatteiden kaveiksi: Villalankaa pylväiksi korkinrenkaan ympärille.