Translate

torstai 10. heinäkuuta 2014

Virkattu kori

Olen kerännyt talteen vanhoja verhoja ja lakanoita, sekä farkku- ja puuvillaisia miesten paitoja. Kudetta syntyi nopeaan, varsinkin repimällä. Jouluverhot oli aika paksua virkattavaa...jälkiviisaana olisin aloittanut pehmeämmällä kuteella.


Alku aina hankalaa.

Kun pohja oli tarpeeksi suuri, siirryin virkkaamaan sisäpuolelta reunaa.






Korin reuna kaartui kauniisti ja paksulla narulla korkeus kasvoi nopeasti.






Kahdella viimeisellä kerroksella virkkasin ulkopuolelta, siten koriin tuli muotoa. Viimeisellä kerroksella virkkasin kahvat.



Ensinuuskaisu
Kisu Pesonen ainakin tykkäsi korista, jota voisi käyttää kauppakassinakin.

tiistai 8. heinäkuuta 2014

Muovailua



Eipä ole elämä lapsuudesta paljon muuttunut...konttaan etsimässä "nättiä" kiviä ja kohta olen jo muovailemassa. 

En ole aikaisemmin käyttänyt uunissa kovettuvaa massaa, mutta netistä löytää ihania ohjeita. Jo alkuun tajusin, että matskua olisi voinut olla enempi!




Olen aina ihaillut persoonallisia nappeja, en kuitenkaan alkanut muodoilla revittelemään vaan pidin käyttötarkoituksen mielessä.  Halusin siis värikkäitä "perusnappeja".  Metalliset korkit toimivat hyvin muottina, vanha Alkon korkki oli mahtava.


Antiikkia :)


  Levyksi kaulittu


 Kaksi kaulittua levyä päällekkäin ja rullalle.  Leikkasin rullasta ohuita siivuja, jotka painelin vieriviereen levyksi. Muovinen alusta ja muovi massan päällä helpottaa irroittamista. Paistamisen ja jäähdyttelyn jälkeen viimeistelen napit  hiomalla.

Napin avulla kaikkiin samanlaiset reiät


Uunituoreita nappeja.

Helmissä leikkasin kolmen kokoisia paloja ja pyöritin osan helmistä pitkulaisiksi. Reiän tein grillitikulla. 
Vaalea sininen ja tumma ruskea on kaunis yhdistelmä. Sääli, että massa loppui liian nopeaan. Haluan kokeilla vielä "sulkaa" tällä yhdistelmällä. 


Pintavärinä molempia

Kaarevan muodon lätkään tein tölkinpohjalla.  Lisäsin aniliinin punaista tehosteeksi. 

Kokeilin myös rajumpaa kahden punaisen ja kahden ruskean sekoitusta isoihin kaareviin lätkiin.

Punainen kaulittuna


tiistai 1. heinäkuuta 2014

Pitsikivet



Mietin somisteita pihamaalle ja ajttelinkin ensin virkata pitsejä kivien päälle, mutta kun on sateinen kesä, koirakamuja ja kissakin.... 


Muoviliinaan kääritty.


Päädyin virkkaamisen sijaan suihkuttelemaan kuviot spray maalilla. Muoviliinassa oli kivat kuviot, myös kakkupaperi toimi hyvin.



Käytin pikkukiviin tehosteena pohjamaalia!


Värien testaus.

Kuparia  ja kultaa

Kun on kivaa hommaa, mopo karkaa helposti käsistä. Seuraavaksi siirrynkin isompiin kiviin :)