Translate

maanantai 8. toukokuuta 2023

Kasvivärjäys: Lupiini, Sananjalka, Pihlajanmarja, Avokado

Täytyy kirjoittaa käänteisessä järjestyksessä, sillä vuoden ehdoton "huippu löytö" oli suovesi. Lammessa vesi on humuspitoista ja siksi olen käyttänyt sitä lähinnä esihuuhteluun. Värjäykseen käytän yleensä sadevettä. Paatsama kokemusten (edellinen juttu) rohkaisemana ajattelin kuitenkin liottaa avokadon siemenet ja kuoret lammen veteen. Liotus venyikin kahden viikon mittaiseksi ja luulin jo pilanneeni ainekset! 

Liemi oli tosi tuhtin väristä ja miltei velliä. Päätin purettaa langat samalla. 

Seitsemän Veljestä otti värin parhaiten. Sain värjättyä ison satsin, vaikka olen yrittänyt hillitä eka keiton vyyhti määrää.


 


Jälkivärjäilynä laitoin vielä yhden kerän mikroon ja sain vielä hunajaisen vaalean kerän.



Ihania sävyjä


Alakuvassa keskikesän avokado keitokset. Tummat värit syntyi asteittain, kun kippasin sekaan lupiinin ja sipulin liemet kaikkine höysteineen.

Jutun lopussa yleisohje :)



Sitten sitruunahappo kokeilut!

Kaikki alkoi lupiinista! Ajattelin kokeilla, kun lupiinista oli jo irronnut sinistä ja vihreää.
Vahva ei eka kokeilu ollut, mutta väri erosi selkeän lilana.




Seuraavaksi kokeilin järviröyhtyä! Vihreä ensin ja sitten porisikin punainen keitos.




Ja tulihan siitä kaunis ja valoakin kesti ihan hyvin! Hauska oli myös verrata paatsamaan, jossa punaisen sävy oli syvempi. 

Ennen aurinkoa ja usean viikon jälkeen,


Kokeiluja


Eukalyptus


Sananjalka joka muuttui kellanruskeaksi!


Sitten vielä edellisen vuoden jutusta jäänyt väri eli pihlajanmarja. 
Niitä ei viime syksynä juuri puissa ollutkaan!

Kokosin kaverille paitalangat ja ihastuin väriin vähän jälkijunassa :)


Keltaisempi sipuli, kuusta ja avokadon sävyjä 

"Sipulipaita"

Talven neuleista eka. Paatsamapaitojen kuvat löytyy edellisestä jutusta!

 





Sipulin eri sävyt/Raparperi
Lupiini/Raparperi
Kuusi/Raparperi
Veriseitikki/Raparperi
Lupiini/Raparperi
Paatsama/Raparperi
Sipuli ensin tummaa muutama kerros ja loput vaaleampaa/Raparperi
Koiranputki/Raparperi

Paitaa voi pitää myös nurinpäin :)



Yleisohje

Tarvikkeet 

Puretukseen
2 rkl alunaa & 1 rkl viinikivä/100g lankaa
1dl/100g  etikkaa huuhteluun

Esivalmistelut

Vyyhteä langat ja sido pasmalangat
Huuhtele langat runsaalla vedellä.

Työvaiheet

"Keitä" kasvista riippuen 60-80 asteisessa vedessä tunnista kahteen.
Siivilöi liemi tai käytä pesupussia, jos kasvit kiehuu mukana.
Jäähdytä liemi noin 40 asteiseksi
Sekoita aluna ja viinikivi omissa astioissaan lämpimään veteen 
ja kaada ne jäähtyneeseen liemeen.
Sekoita hyvin, että alunan kiteet sulavat. 
Laske kosteat langat väriliemeen, niin että ne peittyvät kokonaan
Kuumenna liemi ja pidä lämpö 60 -70 asteisena tunti. Seuraa lämpötilaa!
Anna lankojen jäähtyä liemessä
Huuhtele langat etikka vedessä




Tulevia juttuja kukat ja kankaat




lauantai 25. helmikuuta 2023

Kasvivärjäys: Lupiini, Paatsama







Syksy on niin ihanaa nykyään! Paatsaman marjat kypsyy ja sieniä putkahtelee lokakuulle saakka!

Ihana on myös kaivaa värjätyt kerät ja alkaa suunnitella neuleita. 
Huomasin että tyylillenikin on annettu nimi mysteerineulonta. Sehän on savoksi sitä, että neuloo mitä mieleen tulee! En ole koskaan tykännyt neuloa ohjeista! 

Kirjoitan siis paatsaman marjoista ensin!



Olen niin innoissani näistä sävyistä ja oivalluksista!

Ekana sooda ja sitruunahappo

Luin sitruunahaposta mahdollisesti Luonnonvärit värjärikillan facebook ketjusta.
Kiinnostavaa oli kokeilla, niinkuin aina uutta!



Kukat oli tämän vuoden se juttu. Kasvatin värikukkia ihan tosissani, vaikken todellakaan ole mikään hortonomi.  Kukat on vielä kuivattuna odottamassa kevään vuorotteluvapaata! Lupiinien kukkiessa keräsin siis tienvarret tyhjäksi ja keittelin kaksi satsia. Toinen ihan normaalisti alunan kanssa ja toisen alunan ja sitruunahapon kanssa. Värit jäivät aika hennoiksi (viinikivi puuttui), Mutta sävyero oli selkeä.  





Paatsaman ensikeitossa taas sävy ero oli huomattava jo ennen soodan lisäämistä. 
Kuvassa soodaa ja sitruunahappo jo keitossa.


 


aluna, viinikivi, sooda


Sävy muuttui hieman kuivuessaan!


aluna, viinikivi, sitruunahappo


Tarvikkeet
10 l kattila
siivilä
lämpömittari
kypsiä marjoja reilu litra
2 rkl alunaa & 1 rkl viinikiveä/100g lankaa
1/2dl soodaa
1dl etikkaa/100g lankaa
300 g villa tai sukkalankaa (tässä käytin seitsemää veljestä)

Vesi oli sadevettä.

Esivalmistelut
Vyyhteä langat ja sido pasmalangat
Huuhtele langat runsaassa vedessä

Työvaiheet

Keitä marjoja tunti
Laske langat (pesupussissa helpompaa) väriliemeen, niin että ne peittyvät kokonaan, marjat saa olla mukana kattilassa.
Kuumenna liemi ja pidä se 80 – 90 asteisena noin tunnin. Seuraa lämpötilaa!

Lisää sooda ja huomaat että violetti väri muuttuu vihreäksi

TAI

Lisää sitruunahappoa jolloin violetti väri muuttuu punertavaksi.

Anna lankojen hieman jäähtyä liemessä ja nostaessa anna liian liemen valua kattilaan,
voit käyttää liemen uudelleen.

Laske langat varovasti haaleaan etikkaveteen, joka neutraloi soodan vaikutuksen 
Huuhtele langat




Toisena suovesi ja mikro

Meillä on pihassa pieni "pohjaton" lampi, jonka vettä olen käyttänyt huuhteluun. Lammen vesi on uimakelpoista, mutta tummaa ja humus pitoista. Luin tutkimuksesta että syksyä kohden veden happamuus kasvaa, johtuen valumavesien pitoisuuksista. 
Keittelen langat yleensä sadeveteen. Onneksi nyt tein toisin.


    
En odottanut keitoksesta suuriakaan tuloksia, koska ajattelin jättää soodan ym. lisukkeet pois, mutta toisin kävi! 
Käytin kuitenkin hieman alunaa ja viinikiveä samalla kun laitoin langat liemeen. 
Väri oli niin syvää violettia, että sain ajatuksen kokeilla mikroa. 
Otin kesken keiton lientä ja pikana huuhdellun seiskaveikka kerän kuppiin. Hieman marjaa päälle!




Aika sama kuin emo-värien kanssa 8min ja tässä tulos. 
Aivan uskomattoman kaunis sininen!



Seuraavana mikroon meni siskon huivi jonka väri oli kahdessa vuodessa haalistunut.




Ja taas huippuväri!!


No pakkohan se keitos oli jättää rauhaan ja aamuun muhimaan!

Aamulla hihkuin taas onnea kun näin padassa vahvaa tummaa violettia!




Käytin vielä loppu väriliemen mikrossa ja tulihan niitä keriä ihan kiitettävästi!



Aamu langat olivat hieman vaaleamman sinisiä.


Tein myös kokeen violetilla langalla mikrossa ja tulos oli jännä violetin/vihreä kerä


Mikro vasemmalla ja suovesikeitto oikealla



:) Mysteerinen paatsamapaita on hyvä väritesti!
Toinenkin paita kerkesi, ennen kun lumi ehti sulaa!







Väritesti: Alempi kuva valossa viikkoja ikkunalla








keskiviikko 4. tammikuuta 2023

Kierrätys: Pallokruunu roll on palloista ja muita valaisimia





Tykkään hämärän aikaan fiilistellä kohdevalaisimilla! 

Kaupasta vaan ei tahdo löytyä mieleisiä värikkäitä kuuppia 

tai en jaksa aina odottaa että pääsen kauppaan asti 😁
 
Minulla oli jo maalaamani jalkalamppu, kunnes sisustus vaihtui ja tuumailtiin,

 että kullanvärinen sopisi paremmin! Lamppu oli maalattu kalkkimaalin oloisella

 askartelumaalilla, hiontaa en tarvinnut, vain spraymaali päälle.

Lampusta tulikin ulkoisesti ihan ok ja jännitin sytyttää valot!
 



Hämmennys olikin suuri, sillä lamppu ei muuttunut juuri miksikään,

 vaan oranssi loisti ihan sävykkäänä!!





Tämä huomio sai minut maalailemaan lisää ja kokeilin sinistä & kultaspraytä.

Sininen maali alla on akryylimaali ja maalasin kuupan alapinnalle 

vuorotellen paksua ja ohutta kerrosta.

Taas sama kulta pinta ja ihanuus kun valon sytyttää kuuppa loistaa sinisenä!




Tykkäsin elävästä pinnasta!




Seuraavana kokeilin paksumpaa metallimaalia ja sinistä akryyliä!
 





Minusta peittoa tuli liikaa,  mutta tällekin on faninsa!



Samoihin aikoihin Jussi remontoi saunaa ja hän halusi turkoosin värisiä lauteita 

korostavan turkoosin valaisimen. 

 Jussi oli jo tehnyt kehikon ja asentanut turkoosin lasin. mutta sävy oli pliisu!

Päätettiin asentaa lasin ja valaisimen väliin akryylilevy,

 jonka voisin maalata!

Maalasin pohjan turkoosilla akryylimaalilla

 ja vahvistin sävyä kohokuvio leimasimella. 

  



Sitten itse aiheeseen! Kokeilin dödöpullojen palloja jo korunäyttelyä rakentaessa. 

Huomasin että pelkkä vesiväri esim. hopealla maalilla päällystettynä 

kuulsi valoa vasten ihanan sävyn!

Haaveilin valaisimesta ja pyysin kamuja keräämään roll on pullot talteen.

Kierrätyspallojen haalimiseen meni muutama vuosi 

..ja kerään niitä edelleen. sillä pallot ovat tosi monikäyttöisiä!





Paljon porailua ja maalailua, maalina runsaalla vedellä ohennettu lateksi.  





Kultaspraytä päälle, mutta nyt kokeeksi vain osittain.




Kirpputorilta löytyi varjostin, jonka hioin ja maalasin. 




Kiinnitin pallot runkoon kullanvärisellä rautalangalla.




Koevalaistus antoi odottaa hyvää!










Onnellinen noin 100 palloa myöhemmin! 
Varjostimesta tuli ihanan sävyinen ja varjot olivat kauniit! 

Seuraavan varjostimen aion rakennella tölkinpohjista!